Miksi

Breath Sipola, 2018

 

Miten olen päätynyt tähän pisteeseen

Olen työskennellyt ammattimaisissa esittävän taiteen tuotannoissa vuodesta 2001, ja päätoimisesti freelance-valosuunnittelijana vuodesta 2006. Kipinä esittäviin taiteisiin syttyi lukiossa, kuopiolaisen Minna Canthin lukion ilmaisutaitopainotteisella linjalla vuosina 1991-1994. Ryhmähenkeä ja taiteellista kunnianhimoa tarttui mukaan Rovaniemeltä Lapin ylioppilasteatterin joukoista 1994-1999. Tuolloisesta porukastamme todella moni päätyi alan ammatteihin. Muutamien mutkien kautta tie jatkui Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella 2001-2006, kotimaan harjoittelussa Kemin teatterissa 2003 ja ulkomaan harjoittelussa Perun pääkaupungissa Limassa freelance-tuotannossa vuodenvaihteessa 2005-2006.

Valmistumiseni jälkeen päätin asettua pohjoiseen. Perustimme Rovaniemelle monitaiteisen Piste Kollektiivin vuonna 2007. Tavoitteenamme oli luoda korkeatasoinen, eri taiteenalojen taustojamme ja myös pedagogisia kiinnostuksiamme toteuttava ryhmä. Piste onkin ollut kasvualustani taiteelliseen ammattilaisuuteen. Kaiken aikaa olen vieraillut myös lukuisissa muissa ryhmissä, tuotannoissa ja institutionaalisenkin taiteen kentällä eri puolilla Suomea ja satunnaisesti maailmallakin.

Valosuunnittelijana olen ollut mukana valtavan monimuotoisissa esittävän taiteen produktioissa. Olen kiertänyt Lapin pieniä paikkakuntia parin esiintyjän kanssa pakettiautolla ja muutaman lampun kanssa. Olen tehnyt valo- ja kuvasuunnitteluita kaupunginteatterien suurille näyttömöille. Olen hifistellyt valomestarien kanssa sekunnin murto-osien merkitystä valovaihdon rytmityksessä useammallakin näyttämöllä. Olen rakentanut esitystä, joissa sirkustaiteilija kiipeilee pakkastalvessa merikontin kyljessä ja myös sitä, jossa tanssija tekee koko esityksensä litistetyn pahvilaatikon päällä päiväkodin olohuoneessa. Olen nähnyt huikeaa esiintyjyyttä myös ei-ammattilaisilta: nuoren miehen tanssivan isänsä menetyksen, teinitytön ilma-akrobatiaan vapautuneen kehon, haaveensa sanoittaneen vangin. Valoni ovat eläneet heidän kanssaan.

Enkä ole tehnyt pelkkää valoa. Olen esiintynyt kaupunginvaltuuston kokouksessa antaen äänen kaupunkilaisten ajatuksille siirtolaisuudesta. Olen äänittänyt yläkoulun välituntien ääniä esityksen ääniraidaksi. Olen vastannut lukuisten eri kokoisten tapahtumien teknisestä toteutuksesta ja teknisten tiimien johtamisesta. Ja olen puhunut ja kirjoittanut esittävän taiteen merkityksestä, saavutettavuudesta, toimintaympäristöstä yhteisöissämme. Olen pyrkinyt vaikuttamaan rakenteisiin, joiden avulla taiteen tekeminen ja kokeminen on kaikkien ulottuvilla kotiseudullani.

Jos työskentelen taiteelle pyhitetyssä tilassa, vaikkapa teatterisalissa tai galleriassa, haluan että tuo tila koetaan teokseni yhteydessä juuri tuon teoksen sisältöä vahvistavalla tavalla. Pyrin vaikuttamaan siihen, että esiintyjien ja yleisön kokemus tilasta on yhteinen, vaikkakin väistämättä erilainen. Omat keinoni vaikuttaa tähän ovat etenkin se, miten yleisö sijoitetaan tilaan, valon tilallisuus ja valodramaturgia. Myös kuvan keinoin on mahdollista yhdistää suljettua, neutraaliksi suunniteltua tilaa ympäröivään yhteisöönsä. Ja sitten ovat tilat, joissa ihmiset viettävät aikaansa ihan muutenkin, ja jonne me viemme esityksen. Vaikkapa juuri päiväkodit, koulut, työpaikat, työtilat, julkiset kaupunkitilat, maisemat… Paikka ja konteksti. Ne kiehtovat.

Taide on kokonaisvaltainen tapa sitoutua siihen yhteisöön, aikaan ja paikkaan, johon elämä on sattunut ihmisen heittämään.