Elinkeinot maisemassa

 

Työn rytmi esille kaupunkitilaan

Yksi Vaarat-kaupunkitaidekokonaisuuteni lähtökohdista on havainnoida ja tuoda esiin kuinka nyky-yhteiskuntamme elinkeinot näkyvät arkisessa maisemassamme. Tämä teema tulee jollain muotoa esiin kaikissa Vaarojen teoksissa, mutta olen omistanut sille erityisesti kaupunkitilaan tulevien kuvaprojisointiteosten sarjan.

Seuraan kullakin vaaralla elinkeinoaan yksin harjoittavan henkilön arkista työskentelyä valokuvaten. Kiinnitän huomiota tekijän suhteeseen maisemaan, kehon käyttöön työssä, hänen tapaansa järjestää ympäristöään ja ajan jaksottumiseen. Tästä materiaalista editoin ja ohjelmoin visuaalisen, ajassa elävän kollaasin projisoitavaksi johonkin Vaaran ulkopintaan. Projisoinnissa toistuu tekijän työn rytmi. Projisointi on paikassa, jossa liikkuu paljon ihmisiä, kun taas moni pienelinkeino tapahtuu halvemmalla maalla syrjässä tai huomaamattomasti seinien sisällä.

Kampaaja, Korkalovaara 2020

Korkalovaaran elinkeino-teoksen aiheena on kotonaan työskentelevä, pitkän työuran tehnyt kampaaja. Projisointi oli esillä Korkalovaaran keskustassa ostoskeskuksen tyhjän liiketilan näyteikkunoissa viikon ajan syyskuussa 2020. Rovaniemi-viikon kunniaksi projisoinnissa vieraili varjokuvina Piste Kollektiivin esiintyjien käsiä iltaisin.

Kampaajan kädet ovat tehneet työtään jo vuosikymmeniä. Ne ovat koskettaneet satojen ihmisten erilaisia hiuksia, ne tuntevat lukuisia päänahkoja. Kädet muistavat miten lapsen hiukset kasvoivat aikuiseksi, miten nuori ihminen vanheni ja harmaantui.

Kädet keskustelevat asiakkaan kanssa. Ne ehdottelevat: tehdäänkö näin? tämä korostaa kauniisti. Ne kommentoivat asiakkaan toiveita: mutta sehän näyttäisi tältä! tätäkö tarkoitat?

Kun päätös on selvä, kädet käyvät työhön. Ne lyhentävät, kihartavat, suoristavat, pesevät, kuivaavat, värjäävät, muotoilevat… Välillä niiden on harkittava hetki. Kädet ohjaavat asiakasta kääntämään päätään, siirtymään pesuun, istumaan suorassa.

Lopuksi kädet pöyhivät hiukset edustaviksi ja esittelevät muutosta asiakkaalle. Ne tekevät vielä pieniä hipaisuja korostaakseen onnistumistaan tai tarkistaakseen hiusten pyörteitä ja laskeutumista. Asiakkaiden välissä kädet siivoilevat, järjestelevät, valmistelevat. Lepäävät.

Teoksen suunnittelu ja toteutus: Riikka Vuorenmaa
Kumppanit: Piste Kollektiivi, Rovaniemen kaupunki
Tukijat: Artorio Oy, Taiteen edistämiskeskus, Opetus- ja kulttuuriministeriö